Future Filmin taannoisen Terence Hill -julkaisusarjan outo lintu Korppikotkat odottavat (La collera del vento, Espanja-Italia 1970) on kiinnostavampi tapaus historiallisesti kuin katsomiskokemuksena. Arthouse-tekijä Mario Camusin (Maan hiljaiset) varhainen ohjaus on täysin eri osastoa kuin samaan satsiin niputetut Hillin ja Bud Spencerin (alias Mario Girottin ja Carlo Pedersolin) toimintafarssit.
Dvd:n takakansi luokittelee Korppikotkat toimintakomediaksi ja Terencen leveä hymy kansikuvassa lupaa rempseää asennetta, jota on turha odottaa. Kyseessä on totisuuteen asti vakava espanjalaisten maanomistajien ja talonpoikien luokkataistelun kuvaus, ei Täällä Pohjantähden alla vaan ”Täällä toimintakomediatähden alla”.
IMDb:ssä ja monissa historiankirjoissa elokuva on luokiteltu westerniksi, mitä 1800-luvun Espanjaan sijoittuva tarina ei kai voi olla ainakaan sataprosenttisesti. Olisi myös liioittelua nähdä Camusin ilmaisussa sisäistettyä lännenelokuvan estetiikkaa tai ”kielioppia”, vaikka hän onkin ohjannut elokuvan, jossa revolverit paukkuvat ja miehet ratsastavat.
Korppikotkat odottavat on siis genretuotteena ei-western, jota voi myydä (ja on monesti myyty) Terence Hill -länkkärinä jos ei liikaa selittele, minkä maan historiassa liikutaan. Tällainen semikusettava taktikointi on ehkä kuulunut elokuvan tuottajien laskelmiin, vaikka he eivät ole tienneet, miten iso ja miten komediallinen tähti Hillistä tulisi Nimeni on Trinityn (Lo chiavamano Trinita, 1970) myötä.
Korppikotkat odottavat on Camusin elokuvan Suomen ensi-iltanimi vuodelta 1973. Tuolloin teattereissa nähdyn version ”alkuperäisnimi” oli ilmeisesti Wrath of the Wind, espanjalaisen nimen suora käännös.
Dvd:n ja vanhojen pohjoismaisten videojulkaisujen alkuteksteissä elokuvan nimeksi ilmoitetaan Revenge of Trinity. Kuten arvata saattaa, krediittien jälkeen sanaa Trinity ei näy eikä kuulu. (Ei elokuvassa korppikotkiakaan ole.) Päähenkilö on salamurhakeikkoja nuoremman veljensä kanssa tekevä Marco (Hill), joka lähtee junalla Valencian maaseudulle saatuaan tehtävän vaientaa kylästä kylään kiertävä agitaattori. Lähes messiaanisena kuvatun uhrin esittely ja salamurha tapahtuvat Z – hän elää -elokuvan 1800-lukulaista versiota muistuttavissa merkeissä.
Tarinan rungon muodostaa väkivaltaiseksi yltyvä työtaistelu agraarimiljöössä. Marco vaihtaa leiriä ja ryhtyy lakkoilevien talonpoikien puolelle Fernando Reyn esittämää maanomistajaa vastaan. Traagiset menetykset seuraavat toisiaan tasaisin välein kuin helminauhan helmet.
Vaikka Marcoa motivoi enemmän rakkaus majatalon emäntään kuin uusi luokkatietoisuus, Mario Camus on ahtanut elokuvan täyteen kohtauksia, joissa henkilöt opettavat toisilleen sosialistisia oppeja ja asenteita. Paasaus käy ikäväksi mutta sitä on pakko pitää uskaliaana eleenä, kun otetaan huomioon, että elokuva on valmistettu oikeistodiktaattori Francon ajan Espanjassa tiukkaa sensuuria uhmaten.
Teesien heittely ei valitettavasti energisoi kerrontaa, jonka puhe- ja kuvailmaisua vaivaa puisevuus. Korppikotkat odottavat tuntuu tyylillisesti jämähtäneeltä, enemmän 1950-luvun kuin 1970-luvun kamalta, ja siitä puuttuu parhaiden kumoushenkisten spagettiwesternien (Naurava paholainen, Luodin laki, Companeros…) elävyys ja karisma. Kylmäkiskoisen, moraalisesti arvoituksellisen palkkasoturihahmon nostaminen sankariksi (jota esittää tuttu spagettimies) on kokonaisuuden ainoita aidosti italowestern-tyyppisiä piirteitä.
Elokuva on tehty hetkeä ennen italowesternin identiteetin mullistusta lapsellisempaan suuntaan: Hillin Trinity-farsseista tuli genren kaikkien aikojen isoimmat menestyselokuvat, joiden vaikutus teki lajityypistä tyylillisesti, poliittisesti ja moraalisesti särmättömän, niin kivaa kuin suurella yleisöllä olikin. On vaikea sanoa, onko Korppikotkat odottavat elokuva, jota voi suositella Terence Hill -faneille. Jatkokysymys kuuluu, onko muuta kuin perusviihdettä haluavia Hill-faneja edes olemassa.
Future Filmin Korppikotkat odottavat -dvd:n sanominen kuvanlaadultaan VHS-tasoiseksi olisi loukkaus VHS:ää kohtaan. Saman elokuvan vanhalla Video Expressin vuokranauhalla (nimeltään yksinkertaisesti Trinity) vihreät niityt näyttivät paljon vihreämmiltä kuin dvd:n umpihaaleissa ja sumeissa kuvissa. Futuren Terence Hill-sarjan toinen tekninen rimanalitus on elokuvana upeasti kuvattu Luoja armahtaa, minä en -dvd, jonka suttuista täyskuvaa ei Luojakaan armahda.
digitaalihullu 