Melkein eheytynyt Young Love

Kuva

”Saako lapsesi opettaja olla homo?” Ylen Silminnäkijä-ohjelma kysyi suomalaisvanhemmilta syyskuun 2013 alussa.

Ehdotin jossain sosiaalisen median keskustelussa, että kyselyn tulosten julkistamisen yhteydessä Yle esittäisi samaan teemaan pureutuvan Arto Lehkamon nuorisodraaman Young Love (2001).

 Digitaalihullu ei käsittele Young Lovea vain syksyn kuuman puheenaiheen takia, vaan myös siksi, että dvd on paras tapa tutustua merkilliseen mutta viihdyttävään elokuvaan.

Jos Sandrew-Metronomen nykyään melko harvinainen julkaisu on käsillä, elokuvan lisäksi siitä kannattaa katsoa Lehkamon lisämateriaalit, ”täydellisen wtfigo-tunnetilan saavuttamiseksi”, kuten Antti Tohka kirjoitti Elitisti.net-verkkojulkaisussa. Wtfigo = what the fuck is going on.

”On kyllä suhteellisen käsittämätöntä, että Young Loven kaltainen elokuva on ollut levityksessä muuallakin kuin valtakunnansalien valkokankailla”, Tohka totesi.

Aktivist-lehden Mikko Aromaa kiteytti vuoden 2001 arviossaan teoksen viestin otsikolla ”Homo ei pääse taivaaseen”.

Ehkä dvd:stä kannattaisi ottaa uusi painos ja markkinoida elokuvaa katsojille, jotka tarvitsevat tukimateriaalia (mielellään hengellisen) heteroidentiteetin ylläpitämiseen. Suosittelen harkitsemaan myös venäjänkielistä tekstitystä.

No, kaikesta huolimatta olisi kohtuutonta leimata Young Love homofobiseksi elokuvaksi.

JOS OLISI JOKIN TESTI, jolla mitataan elokuvien laatua sillä, onko henkilökaartissa homoja ja miten stereotyyppisesti heidät on kuvattu, Young Love ja kuvaamataidon opettaja Martti (Pekka Lukka) saattaisivat kerätä ihan hyvätkin sateenkaaripisteet.

En kuitenkaan odota, että Vinokino-festivaali järjestäisi retrogaalan elokuvan kunniaksi, tai mistä sitä koskaan tietää.

”Täällä minä olen opettaja, studiossani taiteilija ja makuuhuoneessani olen mitä olen”, Martti kuuluttaa 13-vuotiaalle oppilaalleen Jukalle (Joonas Nordman). ”Nämä kolme asiaa osaan erottaa toisistaan.”

Hyvä näin, mutta erottelu ei suju kaikilta henkilöiltä. Tarinan ilkimykset ovat kusenkeltaisia aurinkolaseja käyttävä luokan häirikkö Antti ja hänen teiniadjutanttinsa, joilla on loputon hinku irviä Martin seksuaalista ja poliittista suuntautuneisuutta. ”Kommarihomo!” muuan nulikoista luonnehtii Palefacen biisin säestämässä kohtauksessa.

Kun Jukka hengailee Martin kotistudiolla valokuvaharrastuksen puitteissa, luokkatoverit esittävät vihjailevia käytäväpuheita ja Jukan äitikin (Sari Havas) repii pelihousunsa: ”Et kyllä varmana rupea homoksi!”

HÄÄKUVIEN TAITURINA heteroiden elämää rikastuttava Martti opettaa lahjakkaalle Jukalle vanhan liiton valokuvaamisen hienouksia ja selittää, että joka kuvalla täytyy olla sielu.

”Mä luulin, että sä et usko sieluun”, Jukka sanoo. Jummi, open päässähän liikkuu muutakin kuin dialektista materialismia!

Opettaja-oppilas-suhde kääntyy kauniisti päälaelleen elokuvan loppupuolella, kun Martti viruu sairaalassa kuolemassa ilmeisesti aidsiin. Pöydällä on Pääoman sijasta Raamattu, josta Jukka ja Martti lukevat miesten välisen pelehtimisen tuomitsevaa tekstiä. Uskoon tuleminen on alkanut houkutella, mutta ideologisen takinkääntäjän maine hirvittää:

”Mitä kaikki vanhat toveritkin sanoisivat?”

Jukka keksii, että eihän heidän tarvitse sitä ikinä tietää – kaappikristityksi kääntyminen ratkaisee asian.

ROMANTIIKKAA ELOKUVAAN tuo Jukan ihastuminen hieman häntä vanhempaan naapuritalon Johannaan (Saija Lentonen). Lähikaupan kassalla työskentelevän Johannan kalapuikkoviiksinen isäpuoli hakkaa häntä juoppouden ja mustasukkaisuuden puuskissa. Kuvio paljastuu Jukalle, kun hän zoomailee Pentaxillaan silmät kiiluen Johannaa huoneensa ikkunasta. Salaa otetut alastonkuvat päätyvät tietenkin vääriin käsiin ja laajempaan levitykseen.

”Saatanan pervo”, Johanna raivoaa nuorelle amatöörikuvaajalle, mutta leppyy oitis kuultuaan Jukalta imartelevia kommentteja vartalostaan ja kasvoistaan.

Eikä aikaakaan, kun nuoret ovat studiolla ottamassa lisää nakukuvia ja elokuvan ihmisenä kasvamisen kaaret alkavat valottua: homma toimii niin, että tytöistä tulee kaunottaria ja pojista managereita ja taiteilijoita.

KASVUTARINAN KOHOKOHTIA ovat Miss Young Face –kykykisaan osallistuminen (Johanna voittaa tuomarien sympatiat lukemalla Raamatun lauseita) ja Jukan koulun tanssiaiset, jotka ajoittuvat hänen 14-vuotispäivänsä iltaan.

Kemopetrol-bändin säestämiin bileisiin tulee lisää draivia, jos klikkaat dvd:n valikosta sanoja poistetut kohtaukset.

Niiden takaa löytyy Lehkamon selostuksella varustettu, ”syystä tai toisesta” elokuvasta poistettu viimeistelemätön jakso, jossa teinimachot tunkevat toistensa päätä pukuhuoneen vessanpönttöön. Antti on ensin niskan päällä mutta saa maistaa omaa pönttölääkettään.

Homofobian vastaisen taistelun lopuksi voittoisa Jukka huutaa jotain nyrkki pystyssä taivaaseen – kohtauksessa ei ole ääniraitaa, mutta luulisin, että terveiset menevät edesmenneelle Martille, joka viimeinen viesti Jukalle oli seuraava: ”Käänsin takkini ja löysin sieluni. Älä sinä käännä vaan taistele!”

Ilman kadonnutta pukuhuonejaksoa katsoja voi vain ihmetellä, että miksi Jukalla on märät hiukset tanssiaisissa ja miksi öykkäri-Antti on yhtäkkiä hyvin nöyrää poikaa vastapelurinsa edessä.

Johtuisiko poisto siitä, että levittäjä on pelännyt K15-ikärajaa elokuvalle, joka näyttää kosiskelevan nuorempia teinejä, vai menikö wc-action liian pitkälle jonkun rahoittajan silmissä?

Lehkamo ei halua selittää leikkauspöytäkuvioita tarkemmin, mutta dvd:lle on tallennettu useita hänen lausuntojaan muista asioista. Making of –dokkarin aluksi ohjaaja hurauttaa kuvaan avomallisella Mersulla ja ryhtyy pitämään monologia:

Moi. Mä oon tän elokuvan ohjaaja Arto Lehkamo ja elokuvat on niinku hyvät autot, ne on intohimo, ollu sitä pienestä pitäen ja mun mielest hyvissä elokuvissa on niinku tämmösissä urheiluautoissa semmosii mielenkiintosii pienii yksityiskohtii, jotka erottaa ne normaaleista autoista tai elokuvista.

Digitaalihullun keittiöpsykologinen osasto tulkitsee tästä, että jenkkiautojen pienoismalleja intohimoisesti kiillottava Jukka on jossain määrin Lehkamon alter ego.

Dokumentin lopuksi Lehkamo mainitsee, että Young Love on ensimmäinen elokuva, jossa hän ilmaisee omaa näkemystään ja viittaa ylimalkaisesti ”hengelliseen maailmaan”. Seuraavaksi ohjaaja arvelee tekevänsä seikkailuelokuvan tai muuta vähemmän sanomallista settiä.

SEURAAVAA ELOKUVAA odotellaan edelleen, sillä Lehkamo näyttää vaihtaneen ohjaamisen kristillisdemokraattien riveissä politikoimiseen ja Uusi Suomi –blogistin uraan. Sääli, sillä sujuvasti toteutettu ja muutamia sympaattisia suorituksia sisältävä Young Love on katsomiskokemuksena kerrassaan metka pophenkisen valtavirtatyylin ja patavanhoillisuuden liittouma.

”Wtfigo-tunnetila” ei ehkä ole täydellinen, mutta katsojalle jää lupaava tunne siitä, että Lehkamosta voisi tätä menoa kasvaa oikeasti etevä tai persoonallisella tavalla pimeä elokuvantekijä.  Suomessa on tunnetusti puutetta molemmista.

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s