Psykoosi Espoossa: Vihreä leski

Kuva

Suomalaista elokuvaa 1960-luvulta alkaen uudistaneen Filminorin tuotantoihin törmää usein niminä historiankirjoituksessa. Itse elokuvien näkeminen on monissa tapauksissa vaikeaa. Odotetut julkaisut Jaakko Pakkasvirran ja Risto Jarvan valituista ohjaustöistä ovat Finnkinon dvd-syksyn kohokohtia. Digitaalihullu lähettää rakastavaa energiaa Finnkinon kotikaupunkiin Vantaalle ja siinä sivussa Espooseen, jonne Pakkasvirran soolo-esikoisohjaus Vihreä leski (1968) sijoittuu. 50 vuoden takaisesta modernista arkkitehtuurista ja puutarhoistaan tunnettu Tapiola on tarkempi osoite.

Tapiolassa liikkuessani olen joskus tuuminut, että alue sopisi täydellisesti miljööksi Michelangelo Antonionityyppiseen hieman tapahtumaköyhään mutta arvoituksellisen jännittävään elokuvaan. Vihreän lesken katsottuani täytyy todeta, että oikeastaan Tapiolassa on jo filmattu sellainen.

Kotirouva Helinä Lehmusto (valovoimainen Eija Pokkinen) on eräs lähiössä asuvista naisista, joita sosiologi (Matti ”Fredi” Siitonen) haastattelee radiopuhelimitse studiosta käsin. Projektiin kuuluu, että haastateltujen täytyy olla tavoitettavissa ”24/7”: ostoksillakin käydään radiopuhelimen antenni kauppakassista sojottaen.

Vihreä leski jättää avoimeksi, mitä tällä epätavallisella tiedonhankinnalla oikein yritetään selvittää. Kertojaäänenä toimiva sosiologi – Fredin ääni on elokuvassa yhtä esipuberteettinen ja ”viaton” kuin hitti-iskelmissään – mainitsee onnistuneensa, kun on saanut sulkeutuneeksi kuvaillun Helinän avautumaan yksityisasioistaan ja tunteista. Elokuvan edetessä kotirouvan elämään ilmaantuu useita ”tieteelle tuntemattomia” alueita, kerronnan yksityisalueita, joista Helinä ei puhu tutkijalle eikä perheenjäsenilleen.

Laatuajan viettäminen design-kodissa lasten kanssa voi kuulostaa varsin houkuttelevalta elämänmallilta. Pidemmän päälle se ei tee hyvää Helinälle, jonka mies on jatkuvasti työmatkoilla tai keilaradalla, tai väittää olevansa.

Kuvion takana on toinen nainen, mutta elokuva ei nosta häntä keskiöön vaan uppoutuu Helinän yksinäisyyteen, johon yhdistyy kosmisia mielikuvia. Kirkan laulama Avaruuslaulu-teemabiisi (säv. Otto Donner), Kuun kuvaaminen ja keskustelu lasten kanssa miehitetyistä avaruuslennoista voivat ilmaista joko etäisyyden tunnetta tai halua päästä mahdollisimman kauas täältä.

Helenan mielenliikkeisiin päästään kurkistamaan myös unijaksossa. Ahdistavan hidastempoinen psykedeelinen musiikki lataa painajaismaisen vireen eroottiseen visioon, jonka elementit ovat korostetun herkullisia: adonismainen nuorukainen, samppanjaa, täytekakkua ja vaahtoa.

Syksy synkkenee ja tunteet kylmenevät. Kampaamossa päivisin istuvien Tapiolan täydellisten naisten luksusmaailman pinnan alta löytyy vähitellen paheellinen underground-taso: kosteiksi äityviä kotibileitä, salasuhteita, huumekokeiluja ja lesboilua. Nämä ilmiöt välittyvät katsojalle Helinän hämmentyneen ja angstisen mielen suodattamina, ilman sosiologista jäsennystä.

Elokuvan ”epämääräisyyskohtien” pitkään listaan voi lisätä kysymyksen siitä, onko kotirouvien käyttämissä kielletyissä aineissa jotain kannabista kovempaa. Reaktiot ovat sangen hysteerisiä, melkein kuin ikivanhasta valistusmelodraamasta Reefer Madness.

Lesboerotiikkaa ei Suomen Kansallisfilmografian mukaan juuri mainittu aikalaiskritiikeissä, vaikka elokuva muuten herätti kiivasta, sukupolvien arvoja törmäyttävää polemiikkia. L-osaston vastaanottoa voi verrata John Boormanin Syvän joen miesten kesken -raiskauksen käsittelyyn ensi-iltakritiikeissä. Ajan myötä ikoniseksi muodostuneen kohtauksen koettiin ensin menevän liian aralle tai oudolle alueelle, koska brittikriitikot vaikenivat siitä kuin yhteisestä sopimuksesta.

Näitä teemoja vasten on mielenkiintoista huomata (Sakari Toiviaisen Uusi suomalainen elokuva -kirjan sivuilta), että Pakkasvirran elokuvan kehujiin kuuluu Shirley Clarke, tiettyä kulttimainetta nauttiva yhdysvaltalainen dokumentaristi, joka 1960-luvun lopulla vieraili Suomessa mustasta miesprostituoidusta kertovan Portrait of Jason -dokumenttinsa kanssa. (Clarken elokuva on toistaiseksi näkemättä, mutta edesmenneen Bill Landisin Sleazoid Express -fanzinen hehkuttavan arvion perusteella se on erittäin katu-uskottava ja piristävä tapaus.)

Loppunäytöksessä Vihreä leski tihenee ulkoista uhkaa ja mielen harhoja sekoittavaksi psykokauhuksi Roman Polanskin Inhon malliin. Helinää elokuvan alusta asti seurannut isokokoinen tirkistelijä tai ”stalkkaaja” tunkeutuu nyt eronneen naisen asuntoon. Seuraa hallusinaatiomaista murhakuvastoa, joka on kotimaisessa elokuvassa yhtä harvinaislaatuista kuin tapiolalaisten muut transgressiot. Oliko se vain unta tai kenties LSD:n vaikutusta?

Suomalaisen elokuvan jatkumossa Vihreä leski on Veikko Aaltosen (myös Espooseen sijoittuvan) Rakkaudella, Mairen edeltäjä ja mahdollinen vaikuttaja. Molemmat ovat avioliiton mukana hajoavan todellisuudentajun kuvauksia, joiden profilointi ei ole yksinkertaista. Ajoittaisesta pelottavuudestaan huolimatta elokuvat eivät ole leimallisesti jännityskertomuksia. Psykologista ja yhteiskunnallista tietoisuutta löytyy, mutta se ei ole ohjelmallista. Aamulehteen 1960-luvulla kirjoittaneelle Eero Tuomikoskelle elokuva oli jonkinlaisen kansallisen trauman heijastus: ”Kuin musta veri suomalaista todellisuuta leikkaavasta jakomielisestä halkiosta, joka on syntynyt jälkijättöisen agraarisuuden ja vinosuuntautuneen kaupunkilaisuuden välille.”

Aaltosen ja Pakkasvirran elokuvia yhdistää haluttomuus ratkaista tai selittää ilmassa olevia ongelmia edes tarinan loppumetreillä. Olen monesti rakastunut avoimiin loppuihin, mutta Vihreän lesken avoimeksi jättämisen strategiat eivät tunnu kovin strategisilta, enemmänkin lähetyksen katkeamiselta. Mahdolliset tarinan jatkumisen suunnat tai selitysmallit voisivat stimuloida tai riivata mieltä paljon vahvemmin.

Vihreässä leskessä on silti ilmavuutta ja näkemystä, joka tehoaa vuosikymmenten jälkeenkin. On pakko lisätä Pakkasvirran seuraava teos Kesäkapina (1970) katsottavien listalle.

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s